tiistai 7. lokakuuta 2014

Opettajan ääni lähti -> filmit pyörimään!

Kävipä itselleni niin, että viime viikonloppuna ääneni kaikkosi. Koin olevani kuitenkin elämäni tikissä - ääntä vain ei riittänyt ulos asti. Näin ei käy usein. Käytän mielestäni ääntäni säästeliäästi ja järkevästi. En raaskinut jäädä kotiinkaan, vaikka se ehkä olisi järkevää ollutkin - sain nimittäin idean hetken internetin ihmeellisessä maailmassa jälleen uiskenneltuani.



Seitsemännen luokan matikantunteja varten löytyi opetus.tv -sivustolta juuri opetettavaan aiheeseen soveltuvat oppitunnit - Kokonaisluvut. Opetusvideoita on useita ja opetus etenee loogisesti. Käytännössä nuo videot riittivät mainiosti oppitunnin alustukseksi ja säästivät opettajan arvokasta ääntä tuona epäonnisena aamuna. Lisäksi kyseinen sivusto sisältää sekä pitkän että lyhyen oppimäärän, fysiikan, kemian ja biologian lukiomatematiikan kurssikohtaiset opetusvideot, Yläkoulun matematiikasta löytyy toistaiseksi vain muutama aihealue, mutta kemiasta on tarjolla jo laaja tarjonta.



Tutkimusmatka internetin opetusvideoiden osalta syvenee. Opetus.tv-sivuston videot on upotettu sivulle Youtube-palvelusta. Avaan kokonaislukuvideoiden tekijän - Hanna Toikan - Youtube-kanavan, joka tarjoilee yli 20 erilaista seitsemännen luokan matematiikkaan liittyvää opetusvideota.



Jatkan ajatuksen kuljettamista eteenpäin. Yritän löytää Youtubesta lisää oppitunteja. Kirjoitan hakusanaksi "Einstein's General Theory of Relativity lecture" eli vapaasti suomennettuna etsin oppituntia jonkun huru-ukon käsittämättömän suuresta teoriasta. Hakutulokset ponnahtavat esille ja tarjoavat minulle 12-osaisen luentosarjatallenteen Stanfordin yliopistosta. Jokainen oppitunti on kestoltaan hieman alle kaksi tuntia ja ovat kaikkien saatavilla. Mietipä sitä.


Youtube ja muut videopalvelut ovat erittäin hyödyllisiä koulu- ja opiskelumaailmassa. Kuten Minna kirjoitti edellisessä postauksessa, voivat oppilaat kuvata videoita eri oppitunneilla oppimisen tehostamiseksi, mutta niin voivat opettajatkin! Tarkoitus ei tietenkään ole korvata opettajaa luokassa kylmällä ja monotonisella videolla. Videoilla voidaan parhaassa tapauksessa rikastuttaa, monipuolistaa, eriyttää ja tukea oppimista sekä koulussa että kotona. Läksyjä tehdessään tai kokeisiin/kirjoituksiin valmistautuessaan oppilaan kannattaa katsoa vaikkapa opetus.tv:n videotarjonta epäselvyyksien oikaisemiseksi.

Videolla opettaja todennäköisesti opettaa asian hieman eri tavalla kuin minä, jolloin oppijat, joille asia on saattanut jäädä oppitunnilla epäselväksi, saattavat kokea valaistuksen. Videoita on myös mahdollista pysäyttää ja jopa käydä sama asia uudelleen läpi - tarvittaessa useita kertoja. Oppitunnilla tuollaista mahdollisuutta harvoin tulee tiukan aikataulun ja opetussuunnitelman tuomien vaatimusten myötä. Siis oppilaalle lisää aikaa, keinoja ja välineitä oppimiseen. Toinen asia on, löytyykö "tukivideo-opetusta" tarvitsevalta oppilaalta aikaa ja kiinnostusta ryhtyä kotona katsomaan opettajan suosittelemia filmejä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti