Terve! Olen Aleksi Kopponen ja teen muiden töiden ohella sivutoimisesti tuntiopettajan töitä Tampereen ammattikorkeakoululla konenäön parissa. Sain luvan tehdä vieraskirjoituksen tähän blogiin kertoakseni oman tarinani hieman erityyppisten opetusmetodien hyödyntämisestä, tavoitteena päästä mahdollisimman hyviin oppimistuloksiin. Omien kokemusteni mukaan oppimistulosten paranemiseen vaikuttavat merkittävästi seuraavat kolme asiaa:
- Auta opiskelijaa löytämään henkilökohtainen yhteys opiskelijan itsensä ja opetettavan aiheen välille (motivaatio oppia)
- Poista kaikki mahdolliset oppimisesteet, kuten huono, vanhentunut ja vaikeaselkoinen opetusmateriaali ja -tekniikka
- Anna opiskelijan valita oppimistapansa itse niin paljon kuin mahdollista (esim. älä välttämättä vaadi tuloksia word-dokumentilla vaan anna opiskelijan itse päättää, miten hän osoittaa oppimistuloksensa - esimerkkisuoritus löytyy tämän blogin lopusta)
Ja sitten itse tarinaan...
Ensinnäkin, olen lähtökohtaisesti epäpätevä opettaja, sillä en ole opiskellut pedagogiikkaa tuntiakaan. Kun valmistuin vuonna 2009 Tampereen teknilliseltä yliopistolta automaatioalan DI:ksi, olin jo ehtinyt käydä opettamassa TAMKilla muutamalle kurssille konenäköä. Ensimmäiset opetuskertani tein kuten omat opettajani olivat minua opettaneet: Valmistelin kurssisisällön, tavoitteet, kurssiaikataulun jne. Luentokalvoni olivat kuten omilla entisillä opettajillani.
Opetukseni jakaantui noin 90% teoriaa ja 10% käytännön harjoituksia. Arvostelun toteutin tentillä, joka sisälsi avointen kysymysten lisäksi myös "a, b, c" -tyylisesti monivalintakysymyksiä - "nippelitietouden" mittaamista.
Konenäkö oli aiheena minulle hyvin tuttu, sillä tein diplomityöni konenäöstä. Lisäksi aihe itsessään on kiehtonut minua aina, joten omaa motivaatiotani opetustyöhön ei tarvinnut erikseen etsiä.
Erään aikuisopiskelijan nuokahtelu eturivissä laittoi meikäläisen kuitenkin miettimään, mitä väärää teen opetuksessani.
Auta opiskelijaa löytämään henkilökohtainen yhteys opiskelijan itsensä ja opetettavan aiheen välille (motivaatio oppia)
Tyypillisesti ihminen nukahtaa tunnilla helpommin kun opetuksen aihe ei ole kiinnostava, eikö? Ensimmäisenä ryhdyin siis pohtimaan, mikä saa minut innostumaan konenäöstä. Kun ymmärsin omaa intoani aiheeseen paremmin, muutin opetusmenetelmiäni merkittävästi. Siitä pisteestä lähtien jokainen kurssini/opetuskokonaisuuteni on alkanut kunnollisella "motivation of study" -hetkellä, enkä etene syvemmälle aiheeseen ennen kuin luokka on hyväksynyt aiheen oppimisen arvoiseksi. Vasta kun uskon kanavan olevan auki minun, aiheen ja opiskelijoiden välillä, voin jatkaa eteenpäin.
Poista kaikki mahdolliset oppimisesteet, kuten huono, vanhentunut ja vaikeaselkoinen opetusmateriaali ja -tekniikka
Seuraavaksi varmistin, että opetusmateriaali oli ajantasaista ja helposti sisäistettävää. Materiaali oli kaikkien saatavilla, milloin Google Drivessa/Docsissa, milloin Dropbox-verkkokansiossa. Lisäksi täydensin opetusmateriaaliani suoraan eri verkkosivuilta, -palveluista ja relevanteista blogeista, jotka tiesin täydentävän konenäön ajankohtaisuutta. Samalla autoin opiskelijoita etsimään relevanttia tietoa konenäöstä. Lisäsin myös merkittävästi käytännön harjoitusta - olihan kuitenkin kyseessä konenäkö, joka on ehkä hienostunein ja pisimmälle kehittynyt anturitekniikan osa-alue. Arvosteluni suoritan lähes poikkeuksetta pienryhmätöinä siten, että kerron ryhmille, miten haluan varmistaa ryhmän jäsenten oppimistavoitteiden saavuttamisen (ts. kerron, mitä edellytän ryhmätyöltä). Työn sisällön päättävät ryhmät itse. Tuloksena opiskelijat ovat tutustuneet konenäköön toteuttamalla mitä kummallisimpia konenäön sovellutuksia: Nike-kengän tunnistusta, kolikonlajittelijaa, pyörivän LED-pallon kierrosluvun mittausta, kaistavahtia, salibandymaalin automaattista maalikameraa...
Anna opiskelijan valita oppimistapansa itse niin paljon kuin mahdollista
Viimeisenä mahdollistin opiskelijoiden itsensä päättää, miten kukin ryhmä halusi palauttaa ja esitellä ryhmätyönsä, kunhan vain pystyin varmistamaan oppimistavoitteiden saavuttamisen. Esimerkiksi koneautomaation laboraatioissa ryhmillä on ollut joskus käytössä pieni budjetti tehdä pienhankintoja oman harjoitustyönsä suorittamiseksi. Työn tulos jää usein TAMKille edelleen hyödynnettäväksi opetuksessa
Uskon pääseväni merkittävästi parempiin oppimistuloksiin näillä kolmella edellämainitulla parannuksella. Opiskelijat käyttävät todennäköisesti vaadittua enemmän aikaa oppimistavoitteisiin pääsemiseen ihan vain siksi, että heillä oli motivaatio oppia konenäköä. Alla esimerkkinä yhden ryhmän ryhmätyö youtube-videona:
Eipä muuta kuin uskallusta kaikille opettajille testata uusia opetusmenetelmiä - protoilemalla laatu paranee! :)
Terveisin,
Aleksi Kopponen
050 462 8383
kopponen@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti